torstai 18. heinäkuuta 2013

Pikkuinen mekkonen

Hei vaan pitkästä aikaa! Bloggaaminen on jäänyt melkoisen vähälle tuolla varsinaisessakin blogissa. Ensin oli kiire ja sitten tuli kesä ja alkoi tuntua siltä että olen viettänyt ihan liikaa aikaa tietokoneella ja liian vähän perheen kanssa tai pihalla tai käsitöiden parissa. Joten päätin ihan suosiolla pitää vähän vapaata bloggaamisesta. Ja olen kuulkaa saanut juttuja aikaiseksi! Keskiaikamarkkinoiden järjestäminen aiheutti lievän keskiaikaähkyn mutta onneksi siitä on toivuttu ja valmiita töitä on alkanut syntyä. 


Näistä lapsen vaatteista se kipinä ompelemiseen syttyi uudestaan ja nyt syyhyää sormet koko ajan päästä ompelemaan! Oman uuden alusmekon sain jo valmiiksi ja nyt on työn alla parikin juttua. Tai itse asiassa kolme. Vaihtelua pitää olla!


Lapsen mekko on ommeltu hukkapaloista kokonaan koneella lukuunottamatta reunojen huolittelua. Kasvavan tenavan vaatteisiin ei viitsi ihan hirveän paljon aikaa ja energiaa uhrata. Hilkan sentään maltoin ommella kokonaan käsin ja sitten innostuinkin kokeilemaan kirjontaa melkein ekaa kertaa ala-asteen kässätuntien jälkeen. (Eka kerta oli viime syksynä ristipistot oman huivin reunaan...) Kirjonta olikin pahuksen koukuttavaa puuhaa ja yksi niistä tällä hetkellä työn alla olevista jutuista onkin hunnun kirjailu. Empä olisi itsestäni uskonut! Hilkan reunan kirjontaan otin mallia mammen-kukkasista.


Sopivan lapsiystävällinen (eli lyhytneulainen) solki löytyi Turun keskiaikamarkkinoilta, Haapalan Kallen pöydältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti